Päiväkotireppu

Monessa päiväkodissa tehdään säännöllisiä metsäretkiä/ puistoretkiä/ lähiseuturetkiä ja tämä kuuluu osana varhaiskasvatukseen.
Retkille lähtö on lapsille aina yhtä jännittävää vaikka paikka olisi tuttu ja turvallinen.
Retkillä harjoitellaan yhdessä liikkumista (siirtymistä isolla joukolla paikasta toiseen) ja mahdollisuuksien mukaan myös liikennesääntöjä.
Parijonossa liikkuminen kaverin kanssa tai matkaköydestä kiinni pitäminen voi olla haastavaa monestakin syystä mutta yhteen asiaan voi vaikuttaa, se on reppu.

Repun tulisi olla ikään nähden sopivan kokoinen, ei liian iso jolloin se painaa liikaa, eikä liioin liian pieni, muuten reppuun on hankala pakata tarvittavia eväitä tai vaikkapa sadetakkia.

Repun olkaimia säädellään kotona valmiiksi ja koitetaan mikä tuntuu hyvältä sekä järkevältä että reppua pystyy hyvin kantamaan.

Osassa reppuja on edessä rinnan yli menevä klipsi joka on mainio apu, tämän puuttuessa voi reppuun laittaa vaikkapa lapasnipsun kiinni se ajaa saman asian.

Reppuun ei kannata kiinnittää liikaa irtoilevia koristeita, niiden hukkuessa tulee vain paha mieli. Heijastimet ovat hyvä juttu ja niiden käyttöä kannattaa myös ääneen sanoittaa, miksi tämä on tässä, mitä varten heijastin on hyvä (sekä myös vanhempana pitää huoli omista heijastimista...haluathan sinäkin näkyä hämärässä).

Repun vetoketjun aukaisua ja sulkemista kannattaa harjoitella myös kotona, helppo harjoite joka edesauttaa myöhemmin vaatteissa olevien vetoketjujen käyttöä.

Reppua valitessa kannattaa myös miettiä Suomen säitä, meillä voi myös sataa ;)

Anna lapsen myös kantaa omaa reppua kotimatkoilla sekä vapaa-aikana näin hän oppii pikkuhiljaa pitämään huolen omista tavaroistaan. Lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja tuntee että häneen luotetaan (asia jota ei välttämättä heti reppuun liittyen tule ajatelleeksi).

* muista myös nimikoida reppu*

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiva että löysit blogiini... ilahdun kommenteista :)

Suositut tekstit