Mustasukkaisuus

Päiväkotityössä joutuu kohtaamaan kaikenlaista ja yksi niistä on mustasukkaisuus. Otan vain yhden aihepiirin tästä käsittelyyn.
Lapset viettävät hoidossa tunteja, viikkoja, kuukausia ja vuosia,  väistämättä heistä tulee rakkaita otuksia myös meille hoitajille. Ilot ja surut käydään läpi, opetellaan uutta ja opitaan yhdessä. Luetaan, lasketaan, nauretaan ja ihmetellään maailman ihmeitä. On lapsen etu että hänellä on varhaisessa vaiheessa turvallisia, välittäviä aikuisia ympärillään, muitakin kuin vanhemmat. Jos lapsi viihtyy hoidossa ja ikävöi hoitajia vaikka viikonloppuna, se ei ole maailman loppu eikä siihen kannata suhtautua katkerasti kasvattaen mustasukkaisuutta. Kukaan ei korvaa omia vanhempia, vanhemmat ovat se aina pysyvä turva lapsen elämässä. Lapsen kiintymyksestä ei tarvitse kilpailla.
Ei myöskään toisinpäin eli jos lapsi ei nyt jokaiseen hoitajaan kiinny niin sitten ei kemiat ole kohdanneet ja siitä ei hoitajan kannata katkeroitua ja olla mustasukkainen muille aikuisille.
Varhaiskasvattajat osaavat toimia ammatillisesti.
Tärkeintä on että me aikuiset olemme avoimia, luotettavia ja lapsen helposti lähestyttäviä. Kuuntelemme kun meille puhutaan, halitaan kun tullaan halaamaan. Ollaan läsnä, autetaan ja aidosti kiinnostutaan jokaisesta lapsesta yksilöinä. Niinhän mekin aikuisina toivomme tulevamme hyväksytyiksi omana itsenämme.
Lopuksi, mitä luulette että opetamme lapselle jos kilpailemme hänen kiintymyksestä? Ei ainakaan mitään mikä olisi luonteenvahvuus.
*Ei, mustille sukille*