Sijaiset

Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa toimiva Seure, toimittaa päiväkodeillekkin sijaisia.
Olettehan kaikki vanhemmat tietoisia että Seuren kautta tarhassa toimii myös täysin kouluttamattomia henkilöitä.
He ovat saaneet kolmen päivän "tehokoulutuksen" ja saavat sen mukaisesti toimia varhaiskasvatuksessa.
Jos sijaisen tarve on kolme kuukautta tai vähemmän lain mukaan rikosrekisteriotetta ei saa kysyä.
Toki Seurella työskentelee myös ihan rehellistä ja pätevää porukkaa siitä ei käy kiistäminen mutta ei tarvitse kuin se yksi ja aikapommi pamahtaa.
Lasten kanssa toimivien pitäisi aina esittää rikosrekisteri, se on minun vahva mielipide.
2003 tuli voimaan laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi mutta siinä on porsaanreikä, lakiin on kirjattu tuo aikarajoitus.
Suuri pohdintani onkin mikä on tämänkin lain tarkoitus? Pedofiilit voivat pompata työstä toiseen lain tukemana. Onko päättäjissä oikeasti ihmisiä vai idiootteja?
Lasten turvallisuus on meidän kaikkien käsissä.
En halua lukea koskaan, mistään lehdestä hyväksikäyttöä päiväkodissa, enään ikinä.
Nyt on niin paljon uutisoitu kaikkea pahaa  ja pelkoni on suuri.
Ainoat ketkä tälle asialle voivat jotain tehdä, on te hyvät vanhemmat, tehkää asia näkyväksi, tehkää aloitteita jotta kukaan pieni ihmisen alku ei joudu hoidossa kohtaamaan hyväksikäyttöä joka vaikuttaa kasvuun ja kehitykseen, koko loppu elämään.
Lapsilla on aarteen arvo, huolehtikaamme että se arvo pysyy.

*Lapsella on oikeus kasvaa turvassa niin kotona kuin hoidossa*


Kommentit

Suositut tekstit