Totuus
Ikäviä uutisia on päivähoidon puolelta valunut tietoisuuteen ja hyvä niin, kuinkas niihin muuten puututtaisiin.
Kaikkein riipaisevimmat uutiset koskevat lapsia, heidän hoitoaan ja usein hoitamatta jättämistä.
Mikään ei korvaa sitä hetkeä kun sinua on kaltoin kohdeltu.
Kaikkien pitäisi muistaa että pieni vasta opettelee taitoja ja ihan kaikesta jää muistijälki joka vaikuttaa elämään.
Opettajat ovat nousseet barrikadeille palkkansa puolesta ja puhutaan että siinä on syy lastentarhaopettajien puuttumiseen päiväkodeista, paikkoja avoinna kokoajan.
Syyksi näkisin kuitenkin olot päiväkodeissa, paperityöt ovat lisääntyneet ja ryhmäkoot sekä lapsiaines muuttuneeet, työ on paljon muuta kuin lastenhoitoa.
Lastenhoitajat pienellä palkalla hoitavat ylisuuria lapsiryhmiä, hoitavat puuttuvien opettajien tehtäviä ja saavat sakkaa niskaansa kun sairastuvat eivätkä jaksa.
Näissä tapauksissa myös ylilyönnit korostuvat ja oma ammattitaito hukkuu väsymykseen.
En hyväksy sitä kylläkään vaikka ymmärrys löytyy.
Johtajissa on kaikenkirjavaa sakkia ja osa heistä pitää henkilökunnastaan huolta ja se on kantava voima hyvintoimivalla päiväkodilla.
Seuresta koitetaan pääkaupunkiseudulla tilata sijaisia ja sieltä löytyy osaavaa ihanaa sakkia mutta valitettavasti myös aivan kouluttamatonta porukkaa jotka ryhmässä eivät osaa tehdä yhtään mitään palkkansa eteen.
Haluaisitko sinä lapsiasi hoitavan kuka vaan ja silti maksaisit täyden päivähoitomaksun?
Eli pahimmillaan ryhmässä saattaa olla lapsia hoitamassa vaihtuva sijaisjoukko joilla ei ole varhaiskasvatuksen työstä minkäänlaista ammattitaitoa.
Kaiken taustalla vielä uusi valtakunnallinen Vasu jossa selkeästi ollaan nostamassa päiväkodeissa opettajien määrää ja vähennetään hoitajia.
Absurdia, mielestäni.
Opettajilla on paljon ryhmän ulkopuolisia velvoitteita ja se on pois lapsiryhmässä olemisesta.
Hyviä ammatillisia hoitajia tarvitaan.
Päättäjät kikkailevat yksityisiä päiväkoteja ja niissähän on päätarkoitus tuottaa omistajilleen voittoa, rahaa.
Päivähoidon kun pitäisi tuottaa vain asiakkailleen voittoa, elämyksiä ja oppia lasten reppuun.
Lasten hoito on kaikkein arvokkainta koska se vaikuttaa koko loppuelämään, jos tästä joku on erimieltä niin mielellään kuulen myös vastaväitteitä, ihan ilman "lapiolla päähän" asennetta ;)
*Huolissani olen meidän pienten nuppusten tulevaisuudesta*
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva että löysit blogiini... ilahdun kommenteista :)