Lumikaaos

Nyt sitä lunta on tullut yllin kyllin ympäri Suomea ja osittain liikaa?
Lapsen silmiin talvi on talvi, lumi on ihanaa ja sitä ei voi olla liikaa.
Me aikuiset tuomme omissa puheissa esille negatiivisia asioita jotka tulevat vaikuttamaan lapsen ajatteluun talvesta.
Syksystä odotellaan lunta, leikellään hiutaleita ikkunaan ja voi ihmettä kun se ensi lumi saapuu.
Sitä hehkutetaan eikä syyttä.
Meidän vain puheissa tulisi muistaa että koko talvi kaikkine säineen on lapselle ihanaa.
Kun lunta sitten tulee niin paljon että liikenne ei suju ja näkyvyys heikkenee esim. teiden ylityksissä onkin ensiarvoisen tärkeää sekä meidän hoitajien että vanhempien sanoittaa tilannetta.
Se että sätitään heitä jotka työkseen hoitavat lumen aurausta ja siirtoa voi pahimmillaan karahtaa lapsen korvaan ja jättää inhon kyseistä ammattikuntaa kohtaa. Sitä ei kukaan tietenkään halua, eihän?
Se että kiukutellaan ja sadatellaan siirtämättömiä kasoja ja vaikeita olosuhteita ei ole kasvatuksellisesti oikein.
Turhautumat taskuun ja pohditaan lasten kanssa yhdessä että mitä tarkoittaa liikkumisen kannalta kun olosuhteet ovat muuttuneet.
Lapset ovat innokkaita miettimään ja hoksaamisen ilo, se on parempi kuin säiden sadattelu.

*Nautitaan lumesta*

Kommentit

Suositut tekstit