Kesäpäivystys
Monet päiväkodit sulkeutuvat Suomen suvessa tietyksi ajaksi ja hoitoa tarvitsevat lapset siirtyvät auki oleviin varhaiskasvatusyksiköihin. Liikkuvasta lapsimäärästä riippuen yritetään taata hoitopaikkaan mukaan myös tuttuja hoitajia, ei välttämättä ihan niitä oman ryhmän aikuisia mutta samasta yksiköstä tuttuja naamoja. Kesäpäivystykseen kun lasta tuo, on ehdottomasti tärkeää esittäytyä kun lasta tuo aamulla ja vaikka päivittäin myös kertoa kuka hakee iltapäivällä. Kaikissa tavaroissa, kengissä, vaatteissa, aurinkorasvassa, unikaverissa, rakkaassa kukkapinnissä jne. on hyvä olla nimikointi, etunimi ja sukunimi. Kesähoidon loppuessa muistathan tyhjentää lapsesi tavarat kotiin. Muistattehan että vaikka kesähoito olisikin ihanassa päiväkodissa, se on tuplasti stressaavempaa lapselle, vaikka hän ei sitä sanoisikaan ääneen. Lapsella on myös oikeus viettää lomaa vanhempiensa kanssa, nauttia iso-vanhempien tai vaikka kummien huomassa kesäpäivistä. Me kaikki tarvitsemme lomaa, myös ne perheen pienimmät vaikka eivät varsinaisesti töissä käykkään. Loman ei tarvitse koostua matkoista ja sirkushuveista. Yhdessäolo, rannalla käynti, eväiden syönti kotikallioilla ja sadepäivinä pötköttely mukavan satu-kirjan kanssa, niistä on loma tehty <3
*Kesäpäiviä niin perheen pienille kuin meille isommillekin*
*Kesäpäiviä niin perheen pienille kuin meille isommillekin*
Suomessa meillä on kyllä hyvin asiat koska hoitoa saa silloin kun tarvitsee ja on myös vuorokautisia päiväkoteja heille jotka esim. työskentelevät öisin tai vaikkapa laivalla.
VastaaPoista