Reiluus

Reiluus on osa oikeudenmukaisuutta.
Maailma ei ole oikeudenmukainen, sen tietää kaikki ja on surullista mutta myös tosiasia että se ei meidän elinaikanamme siitä muutu.
Silti meidän vanhempina tulee ohjata lapsia reilusti ,oikeudenmukaisesti, jotta olisi edes toivoa muutoksesta.
Opettaa ryhmässä toimimista ja toisten huomioimista, niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin.
Leikkihin otetaan mukaan ja ei jätetä ketään yksin.
Jos me emme näin tee niin maailman tulevaisuus on vielä synkempi kuin nykytila.
Lapsissa on tulevaisuus ja meillä kasvattajilla on hirvittävän suuri vastuu tekemisistämme ja tekemättä jättämisistä.
Se valta vaikuttaa lapsen kasvuun, vahvuuksiin ja heikkouksiin, on pelottavan suuri.
Hoitajana itse tunnen välillä voimattomuutta vanhempien edessä jos heillä on täysin erisuuntainen näkemys oikeudenmukaisuudesta.
-"Minulle kaikki ja heti"on ajatusmaailma jossa liian monet lapset kasvavat.
Otetaan yhdessä vastuu hyvästä tulevasta.
Rajat ja rakkaus, se on reilua, ihan meidän jokaisen kohdalla.

*tasapuolisesti iloa tähän päivään*

Kommentit

  1. Tänä päivänä on liikaa vallalla "minä minä minä" -ajattelu, eikä muisteta sitä, että aina kun on oikeuksia, on myös velvollisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... siksi tuntuu että moni asia on niin päälaellaan ja sitten vielä ihmetellään että mites tämä nyt näin meni?

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva että löysit blogiini... ilahdun kommenteista :)

Suositut tekstit